keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Taistelu epärehellisiä ostajia vastaan alkaa

Olen saanut yksinkertaisesti tarpeekseni epärehellisistä ostajista. Nyt viimeisimmän kohdalla päätin että nyt riittää ja alan tekemään jotain. Viimeisen puolenvuoden aikana olen myynyt muutamaa heppaa: 1/10 ostajasta on lopulta sovitun hevosen ostanut. Muut ovat peruneet, kadonneet tai muuten keploitelleen itsensä ulos kaupasta. Olen niin turhautunut siihen että ostaja ostajan jälkeen tuhlaan aikaani huijareihin, odotan rahoja jopa kaksi kuukautta.

Olen varmaan joku epärehellisten ostajien magneetti, toisaalta huijauksien määrä foorumilla on nyt isompi kuin koskaan. Muutama vuosi sitten myyntipetoksia ei juuri tehty ja myöhästyneet rahatkin hävetti ostajaa, mutta enää näin ei ole. Myyntipetokset ovat kuin arkinen asia ja osto oston jälkeen sama ostaja huijaa jopa kymmeniä ihmisiä. Onneksi foorumilla on otettu käyttöön uusia menetelmiä huijareita vastaan, mutta niidenkään toimivuutta on hankalaa sanoa sillä uusi käyttäjä on hyvin helppo tehdä.

Nyt aloitan tämän "taisteluni" näin: Jos rahat saapuvat viikon päästä ostopäätöksestä, ostaja saa vapaavalintaisen kaupanpäällisen. Luvassa on kaikkea pientä kuten riimunnaruja, kuolaimia, korvahuppuja jne. Nyt joku siellä saattaa ajatella että no noihan on ihan liian pieniä kaupanpäällisiä, mutta homman pitäisi toimia kyllä ilmankin tällaisia "porkkanoita".. Nyt ensimmäisenä kaupanpäällisten kirstuun saapuu riimunnarut!

Tälläkertaa värivaihtoehtoina ovat vihreä, punainen ja sateenkaari.
Heppa on CR Black Jeans..

..Eikä liity mitenkään näihin kaupanpäällisiin, on vain mallina! :D



pituus kullakin n. metrin luokkaa

 Seuraavaan porstaukseen, Cherry

7 kommenttia:

  1. Todella tyhmää tuollanen huijaaminen, hyi! >:/ mutta nättejä riimunnaruja!:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep älä muuta sano! D: mutta kiitoskiitos :3

      Poista
  2. Tykkään noista riimunaruista. Noi huijarit ovat niin inhottavia, onneksi modet taistelevat sitä vastaan ja muut voorulaiset :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Jep, onneks kaikki yrittää taistella, harmi vaan en oo huomannu kyllä sen suurempaa parannusta vielä.. :(

      Poista
  3. Eräs ostaja just äsken peru yhen hevosen oston, ja se raivostutti aika valtavasti. Muita ei ole sitten sattunutkaan. Mua vähän kummastuttaa, että joidenkin kohalla kerääntyy aivan valtavasti epärehellisiä ostajia ja joidenkin kohdalla ei yhtään. Toisaalta en ole kovin monta kepparia myynyt. Eli voin uskoa, että jatkuva peruminen ja huijausyritykset/huijaukset on saanut sun käämit palamaan. Toivottavasti ne nyt vähenevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep toivon itsekin että alkaa nyt vähentyä.. Tuli pitkästä aikaa kyllä tänään rahat kahdessa päivässä mikä kyllä piristää aivan uskomattoman paljon kun yleensä niitä ei tule tai saa oottaa kuukausia. Mäki oon huomannu ton kerääntymisen. Luulen vähän et se on semmonen arvostuskysymys tai semmonen koska esimerkiks mun hepat ei oo kovinkaan "kuuluisia" foorumilla ja mulle tulee paljon noita epärehellisiä kun taas sitten eräs tosi tunnettu ja arvostettu foorumilainen (:DD kaikki taitaa arvata) joskus bloggasi että ei ole tullut yhtään ikinä. Jos kyse on tästä niin inhottavaa miten foorumillakaan ei arvosteta ihmisiä samanvertaisina. Mutta voi olla että kyse myös muusta!

      Poista
  4. Tosi tyhmää>:( Mutt tosi nätti humma ja narut: D

    VastaaPoista